Aamuni alkoi ihanasti auringonsäteiden kirkastaessa kasvoni makuuhuoneemme verhojen välistä. Edellisenä iltana vaihdetut Finlaysonin lakanamme tuoksuivat puhtauttaan edelleen. Olo oli virkeä ja freessi hyvinnukutun yön jälkeen. Venyttelin hieman vuoteessamme ennen ylösnousua. Tein lattialla 196 etunojapunnerrusta ja menin vielä hetkeksi päälläseisontaan seinää vasten, jotta saisin aamun oikein kunnolla käyntiin. Join edellisenä iltana valmiiksi tehdyn aamujuomani, joka sisälsi marjoja, kurkkua, levää, siemeniä, tammenterhoja, porkkanaa, ruskovillaa ja sammakonkutua. En oikein itsekään tiennyt, miksi join kyseistä juomaa joka aamu, mutta erään päivälehden artikkelin mukaan se oli tänäpäivänä trendikästä. Uskoin sen siis olevan itselleni vain hyväksi.
Menin kylpyhuoneeseen, jossa ihastelin peilin kautta kuulasta ihoani ja vinkkasin leikkisästi silmää itselleni. Otin itsestäni 17 selfietä ja linkitin ne kaikki heti Facebookkiin, Twitteriin ja Instagramiin. Tukkani oli puhdas ja täydellisesti asettunut, joten sipaisin sen vain löyhästi ponihännälle ja menin keittämään kahvia. Tein perheelleni ihanan aamupalan, jonka nautimme ulkona omalla terassillamme lämpimässä auringonpaisteessa. Mieheni tokaisi, että kyllä tuore ja itsetehty croissantti maistuu aina parhaimmalta kauniina kesäpäivänä. Hymyilin miehelleni ja siemailin vastajauhetuista kahvipavuista tehtyä aamulatteani. Tyttäremme hymyili ja naureskeli syöttötuolissaan ja söi omenaa, jonka olin hänelle edellisenä iltana omasta omenapuustamme poiminut.
Menin kylpyhuoneeseen, jossa ihastelin peilin kautta kuulasta ihoani ja vinkkasin leikkisästi silmää itselleni. Otin itsestäni 17 selfietä ja linkitin ne kaikki heti Facebookkiin, Twitteriin ja Instagramiin. Tukkani oli puhdas ja täydellisesti asettunut, joten sipaisin sen vain löyhästi ponihännälle ja menin keittämään kahvia. Tein perheelleni ihanan aamupalan, jonka nautimme ulkona omalla terassillamme lämpimässä auringonpaisteessa. Mieheni tokaisi, että kyllä tuore ja itsetehty croissantti maistuu aina parhaimmalta kauniina kesäpäivänä. Hymyilin miehelleni ja siemailin vastajauhetuista kahvipavuista tehtyä aamulatteani. Tyttäremme hymyili ja naureskeli syöttötuolissaan ja söi omenaa, jonka olin hänelle edellisenä iltana omasta omenapuustamme poiminut.
Aamupalan jälkeen käytin koiramme pitkällä kävelylenkillä meren rannalla ja heitin sille keppiä veteen. Koiramme oli innoissaan. Lenkin lopuksi otin vielä sandaalini pois jalasta, istuin hiekalle ja työnsin helmiäisenvaalealla lakatut varpaani santaan ja suljin silmäni. Mikä rauha, mikä ihana päivä! Lounaan jälkeen leikimme perheemme kesken ja isukki viihdytti meitä vielä lauluesityksellä. Laulun hän oli itse sovittanut, säveltänyt ja sanoittanut samalla, kun hän oli aamulla käynyt kalastamassa perheellemme päivällistä. Ihanan lohipäivällisen jälkeen suoritimme koko perheen kesken lapsemme iltapesut nauraen ja laulaen, jonka jälkeen veimme lapsemme pinnasänkyynsä, jonne hän nukahti melkein samantien hymy huulillaan odottaen jo seuraavan päivän uusia seikkailuja.
Lapsemme nukahtaessa menimme vielä mieheni kanssa terassillemme katsomaan upeaa auringonlaskua, joka lämmitti meitä jokaisella auringonsäteellään. Söimme viinirypäleitä ja maistelimme erilaisia juustoja. Olin vielä hyvin pikaisesti ennen lapsemme iltapesuja tehnyt meille Rucola-Cashew-Hillottu inkivääri-Pinjansiemen-Tomaatti-Yrttibroileri-Halloumjuusto-Paprika-Riimiporo-Punasipuli-Latva-artisokan sydän-Kurkku-Ananas-ja Vesikrassi-salaatin ja söimme sen romanttisesti samalta lautaselta, samalla haarukalla. Ennen salaatin syömistä, olin tietenkin ottanut siitä 26 kuvaa eri kuvakulmista ja linkittänyt kuvat Facebookkiin, Twitteriin ja Instagramiin. Vielä myöhemmin illalla rakastelimme mieheni kanssa kiihkeästi 6,5 tuntia takkahuoneessamme lehmäntaljan päällä. Kauttimista kuului vaimea Phil Collinsin ääni ja hyräilimme laulun tahtiin toisillemme. Kävin rakastelumme jälkeen vielä viilentävässä suihkussa, jossa levitin vartalolleni ihanantuoksuista Palmoliven uutta PassionFruit-Lavendel-SexyLaguna-ExoticMangoIntimate-RomantincEmotion- EveningKiss-suihkusaippuaa. Suukottelimme vielä puolisen tuntia, ennen kuin nukahdimme sylikkäin viltin alle toisillemme hellästi hymyillen.
Voi että, eikö ollutkin ihanan herkkä ja idyllinen tarina? No niin minustakin. Mennäänpä kuitenkin hetkeksi takaisin todellisuuteen.
Heräsin aivan uskomattoman kovaan päänsärkyyn. Ihan kuin joku olisi asettanut päähäni kaiuttimet ja soittaisi päässäni stereoilla 90-luvun teknoa. Makuuhuoneemme verhojen välistä paistava kuuma aurinko suorastaan vitutti. Irroitin liisteröityneen lakanani iholtani ja nousin ylös. Menin vessaan, katsoin peiliin ja otin Buranaa. Peilistä minua tuijotti kolmekymppinen nainen, jolla oli vartalossaan yön jäljiltä noin 16 uutta punoittavaa, kutisevaa ja sykkivää hyttysenpuremaa. Suussa maistui pahalle, sillä eilisiltainen, "aavistuksen" valkosipulipainotteinen päivällisemme maistui edelleen suussani. Ikäänkuin joku olisi yön aikana ryöminyt suuhuni ja kuollut sinne. Pesin hampaani, menin keittämään kahvia ja valmistin itselleni gourmet-aamupalan hieman vanhentuneesta luonnonjugurtista.
Aamupalani jälkeen lähdin koiran kanssa ulos lenkille. Tuli kakkaamisen aika. Koiramme keppien, risujen ja ruohon syöminen kostautuu aina joskus ja niin kävi myös tänään. Muutamat ensimmäisen kakkapökäleet tulivat sujuvasti ulos, mutta viimeinen, täysin risuista, ruohonkorsista ja kakka-aineksesta koostunut pökäle jäi roikkumaan koiramme kakanulostuloaukkoon. Siinä se pökäle heilui tuulessa ja kaikesta tsemppailuista ja koiramme ponnekkaista yrityksistä huolimatta, pökäle jatkoi roikkumistaan. Koira yritti laahata pyllyään maata vasten, mutta kakka ei irronnut. Nyt oli pakko toimia.
Koska minulla ei ollut saksia, sirkkeliä eikä hiontalaikkaa mukanani, revin viereisestä pusikosta isoimman lehden irti, minkä sain ja aloin pyydystämään pökälettä. Koira ei kuitenkaan pitänyt ajatuksesta ja yritti juosta pakoon, joten siinä sitä taas oltiin. Koira yritti pakoon paska roikkuen ja minä pyllistän pusikossa lehden kanssa ja yritän ottaa koppia pökäleestä. Loppujen lopuksi sain onneksi pökäleen turvallisesti irti eikä tilanne vaatinut sivullisia uhreja. Käteni oli täynnä koiranpaskaa, mutta voin kertoa, ettei se ollut ensimmäinen kerta. Eikä suinkaan viimeinen kerta.
Sisäänpalatessa jäin vielä juttelemaan niitä näitä naapurin rouvan kanssa. Hetken jutusteltuamme naapuri tokaisi: "....Mutta palataan, mun täytyy nyt kiirehtiä, etten myöhästy." Edelleen tykyttävä päänsärky ei antanut vieläkään armoa ja olin kiitollinen siitä, että keskustelu loppui, kun en olisi jaksanut enää keskustella tai tekohymyillä, koska oikeasti olisin halunnut päänsäryn takia vain irvistää. "Joo munkin täytyy mennä pesulle, kun mulla on kakkaa kädessä, palataan". Sisälle tultaessa mietin, että olisi tietenkin voinut olla kohteliasta ilmoittaa naapurille, että kädessä oleva kakka ei ollut peräisin minusta vaan koirastamme. Ehkä kohteliainta olisi kuitenkin ollut se, etten olisi kertonut koko asiaa naapurille ollenkaan.
Mieheni lähti töihin. Jäin yksin lapsemme ja koiramme kanssa. Yritin vasemmalla kädellä pestä pyykkiä, ripustaa pyykkiä, tehdä ruokaa, siivota, kuurata, pyyhkiä, noukkia, viihdyttää, pestä, tarkkailla lasta, luututa, viihdyttää, luututa, pyyhkiä ja noukkia, viihdyttää ja luututa. Olin lenkistä ja kaikesta touhuamisesta hiestä märkänä. Suihku? Ei puhettakaan ennen lapsen päiväunia.
Yhtäkkiä pesukone alkoi piippaamaan. Piippaus toi mieleeni tikittävän pommin. Pesukoneen näyttö vilkutti Error 21:stä. Samalla kun lapseni antoi jo melko voimakkaita viitteitä siitä, että väsymys alkaa painamaan, yritin pesukoneen ohjekirjasta löytää ratkaisun ongelmaan. "Tarkista, ettei poistopumpun suodatin ole tukossa!", ohjeisti opaskirja. Selvä juttu.
Odotin soittoa samalla, kun yritin nukuttaa lastamme. Kun olin laulanut Elvistä jo noin kymmenennen kerran, lapsi oli jo niin virkeä, ettei nukkumisesta tullut mitään. Nyt tarvitsin kipeästi kahvia. Puhelua ei edelleenkään kuulunut. Aloin jo hiiltyä. Jupisin itsekseni, että missä se helvetin puhelu nyt oikeen viipyy. "On se kumma, ettei ikinä soiteta sillon kuin sanotaan!", sanoin ääneen. Meidän perheessä pestään niin paljon pyykkiä, että yksikin pyykkäämätön päivä saattaa romahduttaa koko taloutemme. Onneksi kahvi oli tippunut loppuun. Niin tai siis vesi oli tippunut loppuun, sillä enhän tietenkään ollut muistanut laittaa edes puruja suodatinpussiin.
Nyt lapsi näytti taas siltä, että nukkumaan pitäisi äkkiä päästä. Hän oli juuri niin väsynyt, että hänet voisi vaan siirtää sänkyynsä unilelunsa kanssa ja hetken päästä hän nukahtaisi sinne itsekseen. Laitoin lapsen sänkyyn ja keitin itselleni kahvia purujen kanssa. "Ihanaa, pieni lepotauko onkin nyt paikallaan", ajattelin. Juuri kun olin kaatanut ihanan, lempeän ja lämpimän kahvin kahvikuppiini, ottanut siitä 14 kuvaa ja linkittänyt kuvat Facebookkiin, Twitteriin ja Instagramiin otsikolla "Ihana lepotauko", kuulin kuinka jokin rysähti lastenhuoneessa. Lapsemme oli noussut seisomaan ja ilmeisesti hypähtänyt sängyssään niin, että pohjasäleikön ilmeisesti jo aiemmin löystynyt ruuvi oli irronnut ja pohja valahtanut irti osittain, jolloin pinnat olivat irronneet kahdelta sivulta.
Kysyin pinnasängyltä, oliko se nyt tosissaan. "Hei pinnasänky, teetkö sä tämän nyt mulle oikeesti?". Pienen selvittelyn jälkeen tajusin tarvitsevani kuusikoloavainta. Olin nähnyt kuusiokulma-avaimen jossain juuri lähiaikoina. Lapsi halusi jo nukkumaan ja roikkui jalassani samalla kun yritin epätoivoisesti löytää kuuskaluavainta. Riemunkiljahduksien saattelemana löysin oikean kuuskulmakaluavaimen ja pienten teknisten vaikeuksien jälkeen sain kuin sainkin pinnasängyn takaisin paikoilleen. Asetin lapsemme sänkyynsä ja hän jäi tyytyväisenä makamaan, kunnes huomasin hänen ilmeestään, että jotain oli nyt tapahtumassa. "Eiiiiiiiii nyt!" Kyllä. Juuri nyt. Tuttu ja tuima ilme kertoi, että kakkaa oli nyt tulossa vaippaan oikein olan takaa. Kahvini odotti jääkylmänä kupissaan. Puhelinkaan ei soinut.
Sain viimein lapsemme nukkumaan ja istahdin kylmän kahvimukin kanssa sohvalle, kunnes huomasin housujeni kastuvan jostain syystä. Läikytinkö kylmää kahvia päälleni? Tuliko minulta pissat housuun? Pissa oli tullut joltain toiselta. Koiramme keväisen kastroinnin jälkeen koiralle oli ilmaantunut ajoittainen virtsanpidätysongelma, joka ilmeni aina silloin tällöin hänen nukkuessaan. Koira oli nukkunut sohvalla ja pissannut siihen. Luovutin kahvin suhteen ja heitin kahvikupin sisällön lavuaariin, menin pesulle ja vaihdoin samalla kaikki housuni. Kun olin vaihtamassa vaatteitani kusiset housut nilkoissa, puhelin soi ja tuntemattomasta numerosta päätellen soittaja oli pesukonekorjaaja. "On se saatana kumma, että pesukonekorjaajat soittaa aina silloin kun ei tarttis!". Vaihdoin housut äkkiä ja vastasin puheluun ja istahdin sohvalle. Kun olin kertonut Error 21:stä ja siitä, että maailmani musertuu jos kone ei kohta toimi, tajusin istuneeni siihen samaiseen koirankusella kyllästettyyn kohtaan ja juuri vaihdetut housuni kastuivat jälleen.
Loppupäivä sujuikin oikein leppoisasti. Mitä nyt kaadoin pari vesilasia, sain puuroa silmään, naapurin sadetin kasteli minut ja meinasin tukehtua appelsiininlohkoon. Pesukonemies tuli kuitenkin onneksi painavan työkalupakkinsa kanssa kotiimme vain ottaakseen pyykin mukana tulleen kiven pois rummun ja lasikuvun välisestä kumisuojasta ja lähti pois. Illalla kävelin raskain ja väsynein askelin postilaatikolle ja minua oltiin lähestytty kirjeellä Syöpäsäätiön toimesta, jossa yritettiin kertoa hienovaraisesti minun olevan jo niin vanha ja väsähtänyt kolmekymppinen akka, että minun pitäisi mennä tutkituttamaan alapääni joukkoseulontaan ja samalla saisin nauttia aina niin tunnelmallisesta ja mieltäylentävästä papa-kokeesta.
Mieheni pussasi minua tullessaan kotiin ja kysyi miten päiväni oli sujunut. Tokaisin vain, että oikein hyvin. "Pesukone hajosi, jäin sadettimen alle, pinnasänky repesi liitoksistaan, meinasin tukehtua, istuin kaksi kertaa koirankusen päälle, kauhoin paskaa pusikossa koiramme pyllystä ja syöpäsäätiön mukaan olen vanha ja kurpahtanut luuska", vastasin. "Että ei siis mitään tavallisuudesta poikkeavaa?", tokaisi mieheni. "Ihan normipäivä", vastasin ja annoin pusun mieheni poskelle.
Suurella Rakkaudella,
Pöyhkeä Minkki
Aamupalani jälkeen lähdin koiran kanssa ulos lenkille. Tuli kakkaamisen aika. Koiramme keppien, risujen ja ruohon syöminen kostautuu aina joskus ja niin kävi myös tänään. Muutamat ensimmäisen kakkapökäleet tulivat sujuvasti ulos, mutta viimeinen, täysin risuista, ruohonkorsista ja kakka-aineksesta koostunut pökäle jäi roikkumaan koiramme kakanulostuloaukkoon. Siinä se pökäle heilui tuulessa ja kaikesta tsemppailuista ja koiramme ponnekkaista yrityksistä huolimatta, pökäle jatkoi roikkumistaan. Koira yritti laahata pyllyään maata vasten, mutta kakka ei irronnut. Nyt oli pakko toimia.
Koska minulla ei ollut saksia, sirkkeliä eikä hiontalaikkaa mukanani, revin viereisestä pusikosta isoimman lehden irti, minkä sain ja aloin pyydystämään pökälettä. Koira ei kuitenkaan pitänyt ajatuksesta ja yritti juosta pakoon, joten siinä sitä taas oltiin. Koira yritti pakoon paska roikkuen ja minä pyllistän pusikossa lehden kanssa ja yritän ottaa koppia pökäleestä. Loppujen lopuksi sain onneksi pökäleen turvallisesti irti eikä tilanne vaatinut sivullisia uhreja. Käteni oli täynnä koiranpaskaa, mutta voin kertoa, ettei se ollut ensimmäinen kerta. Eikä suinkaan viimeinen kerta.
Sisäänpalatessa jäin vielä juttelemaan niitä näitä naapurin rouvan kanssa. Hetken jutusteltuamme naapuri tokaisi: "....Mutta palataan, mun täytyy nyt kiirehtiä, etten myöhästy." Edelleen tykyttävä päänsärky ei antanut vieläkään armoa ja olin kiitollinen siitä, että keskustelu loppui, kun en olisi jaksanut enää keskustella tai tekohymyillä, koska oikeasti olisin halunnut päänsäryn takia vain irvistää. "Joo munkin täytyy mennä pesulle, kun mulla on kakkaa kädessä, palataan". Sisälle tultaessa mietin, että olisi tietenkin voinut olla kohteliasta ilmoittaa naapurille, että kädessä oleva kakka ei ollut peräisin minusta vaan koirastamme. Ehkä kohteliainta olisi kuitenkin ollut se, etten olisi kertonut koko asiaa naapurille ollenkaan.
Mieheni lähti töihin. Jäin yksin lapsemme ja koiramme kanssa. Yritin vasemmalla kädellä pestä pyykkiä, ripustaa pyykkiä, tehdä ruokaa, siivota, kuurata, pyyhkiä, noukkia, viihdyttää, pestä, tarkkailla lasta, luututa, viihdyttää, luututa, pyyhkiä ja noukkia, viihdyttää ja luututa. Olin lenkistä ja kaikesta touhuamisesta hiestä märkänä. Suihku? Ei puhettakaan ennen lapsen päiväunia.
Yhtäkkiä pesukone alkoi piippaamaan. Piippaus toi mieleeni tikittävän pommin. Pesukoneen näyttö vilkutti Error 21:stä. Samalla kun lapseni antoi jo melko voimakkaita viitteitä siitä, että väsymys alkaa painamaan, yritin pesukoneen ohjekirjasta löytää ratkaisun ongelmaan. "Tarkista, ettei poistopumpun suodatin ole tukossa!", ohjeisti opaskirja. Selvä juttu.
Näin itseni mielessäni vasara kädessä korjaamassa täysin levälleen purettua pesukonetta ja päätin, että on ehkä parempi säästää palokunnan, poliisin ja ensihoidon resursseja ja soittaa ihan vaan korjaajalle. Kolmen puhelun jälkeen sain yhteyden maahantuojaan, joka sanoi, että huoltoyhtiöstä oltaisiin pikapuolin yhteydessä. Olihan meillä superhypertapahtuimitävaanniinkaikkihoituuhelvetinäkkiä-vakuutus, jota olin erityisesti maahantuojalle painottanut.
Odotin soittoa samalla, kun yritin nukuttaa lastamme. Kun olin laulanut Elvistä jo noin kymmenennen kerran, lapsi oli jo niin virkeä, ettei nukkumisesta tullut mitään. Nyt tarvitsin kipeästi kahvia. Puhelua ei edelleenkään kuulunut. Aloin jo hiiltyä. Jupisin itsekseni, että missä se helvetin puhelu nyt oikeen viipyy. "On se kumma, ettei ikinä soiteta sillon kuin sanotaan!", sanoin ääneen. Meidän perheessä pestään niin paljon pyykkiä, että yksikin pyykkäämätön päivä saattaa romahduttaa koko taloutemme. Onneksi kahvi oli tippunut loppuun. Niin tai siis vesi oli tippunut loppuun, sillä enhän tietenkään ollut muistanut laittaa edes puruja suodatinpussiin.
Nyt lapsi näytti taas siltä, että nukkumaan pitäisi äkkiä päästä. Hän oli juuri niin väsynyt, että hänet voisi vaan siirtää sänkyynsä unilelunsa kanssa ja hetken päästä hän nukahtaisi sinne itsekseen. Laitoin lapsen sänkyyn ja keitin itselleni kahvia purujen kanssa. "Ihanaa, pieni lepotauko onkin nyt paikallaan", ajattelin. Juuri kun olin kaatanut ihanan, lempeän ja lämpimän kahvin kahvikuppiini, ottanut siitä 14 kuvaa ja linkittänyt kuvat Facebookkiin, Twitteriin ja Instagramiin otsikolla "Ihana lepotauko", kuulin kuinka jokin rysähti lastenhuoneessa. Lapsemme oli noussut seisomaan ja ilmeisesti hypähtänyt sängyssään niin, että pohjasäleikön ilmeisesti jo aiemmin löystynyt ruuvi oli irronnut ja pohja valahtanut irti osittain, jolloin pinnat olivat irronneet kahdelta sivulta.
Kysyin pinnasängyltä, oliko se nyt tosissaan. "Hei pinnasänky, teetkö sä tämän nyt mulle oikeesti?". Pienen selvittelyn jälkeen tajusin tarvitsevani kuusikoloavainta. Olin nähnyt kuusiokulma-avaimen jossain juuri lähiaikoina. Lapsi halusi jo nukkumaan ja roikkui jalassani samalla kun yritin epätoivoisesti löytää kuuskaluavainta. Riemunkiljahduksien saattelemana löysin oikean kuuskulmakaluavaimen ja pienten teknisten vaikeuksien jälkeen sain kuin sainkin pinnasängyn takaisin paikoilleen. Asetin lapsemme sänkyynsä ja hän jäi tyytyväisenä makamaan, kunnes huomasin hänen ilmeestään, että jotain oli nyt tapahtumassa. "Eiiiiiiiii nyt!" Kyllä. Juuri nyt. Tuttu ja tuima ilme kertoi, että kakkaa oli nyt tulossa vaippaan oikein olan takaa. Kahvini odotti jääkylmänä kupissaan. Puhelinkaan ei soinut.
Sain viimein lapsemme nukkumaan ja istahdin kylmän kahvimukin kanssa sohvalle, kunnes huomasin housujeni kastuvan jostain syystä. Läikytinkö kylmää kahvia päälleni? Tuliko minulta pissat housuun? Pissa oli tullut joltain toiselta. Koiramme keväisen kastroinnin jälkeen koiralle oli ilmaantunut ajoittainen virtsanpidätysongelma, joka ilmeni aina silloin tällöin hänen nukkuessaan. Koira oli nukkunut sohvalla ja pissannut siihen. Luovutin kahvin suhteen ja heitin kahvikupin sisällön lavuaariin, menin pesulle ja vaihdoin samalla kaikki housuni. Kun olin vaihtamassa vaatteitani kusiset housut nilkoissa, puhelin soi ja tuntemattomasta numerosta päätellen soittaja oli pesukonekorjaaja. "On se saatana kumma, että pesukonekorjaajat soittaa aina silloin kun ei tarttis!". Vaihdoin housut äkkiä ja vastasin puheluun ja istahdin sohvalle. Kun olin kertonut Error 21:stä ja siitä, että maailmani musertuu jos kone ei kohta toimi, tajusin istuneeni siihen samaiseen koirankusella kyllästettyyn kohtaan ja juuri vaihdetut housuni kastuivat jälleen.
Loppupäivä sujuikin oikein leppoisasti. Mitä nyt kaadoin pari vesilasia, sain puuroa silmään, naapurin sadetin kasteli minut ja meinasin tukehtua appelsiininlohkoon. Pesukonemies tuli kuitenkin onneksi painavan työkalupakkinsa kanssa kotiimme vain ottaakseen pyykin mukana tulleen kiven pois rummun ja lasikuvun välisestä kumisuojasta ja lähti pois. Illalla kävelin raskain ja väsynein askelin postilaatikolle ja minua oltiin lähestytty kirjeellä Syöpäsäätiön toimesta, jossa yritettiin kertoa hienovaraisesti minun olevan jo niin vanha ja väsähtänyt kolmekymppinen akka, että minun pitäisi mennä tutkituttamaan alapääni joukkoseulontaan ja samalla saisin nauttia aina niin tunnelmallisesta ja mieltäylentävästä papa-kokeesta.
Mieheni pussasi minua tullessaan kotiin ja kysyi miten päiväni oli sujunut. Tokaisin vain, että oikein hyvin. "Pesukone hajosi, jäin sadettimen alle, pinnasänky repesi liitoksistaan, meinasin tukehtua, istuin kaksi kertaa koirankusen päälle, kauhoin paskaa pusikossa koiramme pyllystä ja syöpäsäätiön mukaan olen vanha ja kurpahtanut luuska", vastasin. "Että ei siis mitään tavallisuudesta poikkeavaa?", tokaisi mieheni. "Ihan normipäivä", vastasin ja annoin pusun mieheni poskelle.
Suurella Rakkaudella,
Pöyhkeä Minkki
